FIRENZEN TAUTI
Mikko Orpanan uusi teatterillinen tanssiteos kertoo ihmisistä, jotka nautittuaan liiallisen annoksen klassista taidetta ja sen kauneutta ajautuvat mielenhäiriöön. KokoTeatterissa 28.9.-19.10.2004.
Alunperin termillä Firenzen tauti on tarkoitettu voimakkaan esteettisen kokemuksen aiheuttamaa tilaa, jossa ihmisestä on tullut hetkellinen hermoraunio. Tilan fyysisiä oireita ovat mm. huimaus, aistiharhat, aggressiivisuus ja turtuneisuus. Tauti on perinteisesti liitetty renessanssin taiteen kokemiseen, mutta nyky-päivänä olisi kapeakatseista keskittyä pelkästään maalaustaiteen klassikoihin.
Miksi kulttuurimatkailua harrastetaan? Mitä eroa on kuvittavalla ja abstraktilla taiteella? Mikä niissä on tärkeää? Mitä ihminen ajattelee Firenzen Uffizissa, kun samaan aikaan tuhannen kilometrin päässä yritetään selvitä sisällissodan raiskauksista ja murhista? Minkä takia ihmiset tanssivat? Mitä sanottavaa taiteella on?
1960-luvulla amerikkalaisen kuvataiteilijan Ad Reinhardtin mukaan, taiteen sanoma oli taide. Tosin hänen mukaansa näyttämötaiteet edustivat taiteen alinta kastia ja useimmat kuvataiteilijat kulkivat kaupallisuuden nuorassa. Tänä päivänä mainokset ja taide sekoittuvat. Viestintä on digitaalista ja visuaalisesti ylikorostunutta. Ehkä Uffizi on nykyajan rauhan tyyssija, jossa jokin taiteeseen kätketty pyhä pääsee koskettamaan kuivuneita sielujamme.
“…Orpana ei ole lähtenyt tulkitsemaan taudin oireita liikkeen avulla. Pikemmin hän rakentaa kokonaisvaltaista ja käsitteellistäkin rakennelmaa monista erilaisista osasista. Liike, tanssi on vain yksi osa…”
-Kaisa Kurikka, Turun Sanomat, 8.10.2004