KAIN JA AABEL
Kain ja Aabel on näytelmä perisynnin sovittamisesta. Se käsittelee sairaan ihmisen kuvitelmaa siitä, että ihminen voisi ratkaista erheen, oikaista polun siitä kohtaa, jossa ihmiskunta on aikojen alussa valinnut väärin. Kain ja Aabel on myös kolmiodraama, jossa näytelmän nainen saattaa kaksi rakastettuaan, kaksi veljestä yhteen, todistaakseen Jumalalleen, että hänen teoriansa maailman suoristamisesta voisi olla oikea.
KokoTeatterissa 21.4.-28.8.2004.
Tekstiote:
“PAPPI: Ja sitten hän kertoi. Hän kertoi päivästä jonka he olivat viettäneet maailmalta piilossa. Hän kertoi miten aika oli pysähtynyt, ja kuinka hänen mielensä ja hänen ruumiinsa ja hänen sielunsa lepäsivät. Hän kertoi kuinka hän makasi tuon toisen miehen syleilyssä, kuinka häntä huikaisi ja pelotti ja kuinka riemukkaaksi hän tunsi olonsa. Minä kuuntelin. En kyennyt puhumaan, en kysymään mitään, en väittämään vastaan, en edes syyttämään. Sano minulle Isä miksi minä uskon häntä? Kaikesta tuosta huolimatta? Onko hänen otteensa minuun niin luja, onko se lujempi kuin rakkauteni sinuun? Miten minä halveksinkaan itseäni miehenä, kun katson miten voimattomana istun. Hän puhuu minulle kaikesta, kuinka hän painautuu tuota miestä vasten ja itkee ilon kyyneleitä lauetessaan tämän hyväilyihin. Miksi minusta tuntuu siltä kuin olisin itse ollutkin hän, että minä itse olen tuo mies, joka työntyy sieluaan myöten hänen sisäänsä ja on jokaisella hengen vedolla lähempänä häntä, lähempänä hänen kauneuttaan. Ja mikä osa minua on tuo, joka haltioituu hänen kertomuksestaan. Kuinka yksityiskohtaisesti hän kykeneekään sanallistamaan miehen maun suussaan, tämän hien hajun, hänen sukuelimensä ulkonäön. Hän puhuu niin kauniisti, lähes runollisesti, ja minä haluaisin rakastella häntä samalla tavoin. Enkö minä osaa vihata häntä? Tulisiko minun osata? “